Perinteisessä betoniteollisuuden kesäkokouksessa ajankohtaisia aiheita seminaarissa ja päivän kruunaava juhlaillallinen sekä ilouutisena nimeäminen!
Perinteinen betoniteollisuuden kesäkokous järjestettiin Turussa Radisson Blu Marina Palacessa. Tämän vuoden seminaari ohjelma oli ajankohtaista katsausta talouteen ja poliittisen kentän syövereihin sekä vierailu Piikkiössä Meyer Werftin hyttitehtaalla. Illan kruunasi perinteinen kesäkokouksen juhlaillallinen, jossa esiintyi valloittava Ida Elina.
Ilouutisena illallisella tapahtui nimeäminen, sillä Esa Konsti nimitettiin Betoniteollisuuden kunniajäseneksi. Esa on toiminut Rakennusbetoni- ja Elementti Oy:n toimitusjohtajana yli 30 vuotta, jonka jälkeen hän on ollut hallituksen puheenjohtajana, jonka jälkeen siirtynyt eläkkeelle. Nimityksen taustalla oli Esan pitkä työ järjestössä eri toimielimissä ja alan yhteisten asioiden eteenpäin vieminen.
Esa kiitospuheessaan muistuttikin meitä kaikkia yhteistyön merkityksestä sekä siitä miten tärkeää alan on ottaa ympäristö haasteet tosissaan. Esaa lainatakseemme meillä alalla onkin kolme suurta uhkaa; Hiili-Hiili-Hiili. Hiilidioksidi päästöjen pienentämiseen tuleekin tehdä alan jokaisen yrityksen töitä jatkossa.
(Kuvat: Mariitta Koivisto)